Tekstit

Betonia pihalle

Kuva
 Betonista väriä pihalle Syksyistä päivää teille! Kesän kuluessa on tullut askarreltua muutamat jutut betonista. Nyt kun pihalta muuten värit kaikkoavat, niin on mukava, että jotain väriä jää jäljelle. Tuotokset ovat nyt menossa ensimmäistä talveaan koti, joten mielenkiinnolla odotan, miten ne talvesta selviävät.  Betoni pöllyää sen verran, että suosittelen sen käsittelyä ulkona. Ulkonakin on hyvä käyttää hengityssuojaa, kun betonia sekoittaa. Itse olen käyttänyt näihin töihin Weberin s30 laastia.  Teen laastia pienemmissä erissä kerrallaan, ettei sen käsittelyssä tule liian kiire. Hengityssuojan lisäksi on hyvä pitää suojahansikkaat kädess. Vaikkei laasti sinällään pitäisi käsille vaarallista olla, niin se kuivattaa kyllä ihon tehokkaasti. Betonia olen valanut alla olevassa kuvassa näkyviin muoviastioihin ja täyttänyt muovisia palloja. Pienempiin muovisiin pyttyihin tein ovistoppareita. Narut tökkäsin kiinnin betoniin jo silloin heti, kun se oli märkää. Öljysin astiat ihan perus ruoka

Ihanaa alkavaa syksyä

Kuva
 Syyskranssi Syksyn harmautta torjumaan tekaisin kranssin oveen koristeeksi. Kranssi syntyi takapihalta ja lähimetsästä  otetuista aineksista eikä aikaakaan mennyt kauaa, puolisen tuntia.  Pohjana kranssiin käytin valmista punottua pohjaa. Rinkulat on pyörineet kaapissa jo hyvän aikaa ja toinen jäi vielä odottamaan aikaa parempaa. Koristeeksi männynhavuja, katajaa, käpyjä ja puolukkaa.  Kaikki aineet kiinnitin kuvassa vasemmalla näkyvään pohjaan kieputtamalla niiden ympärille ohutta  (kalastus) siimalla. Ensin pari oksaa kiinni ja sitten sen kanssa lomittain seuraavat, siten että pohja peittyi kokonaan koristeisiin. Mitäs tykkäätte? Toinen pohja vielä jäi, johon voisi sitten miettiä jotain jouluisia juttuja kun syyskranssi ei enää kaunista. Vähän pitää vielä taitoja hioa, että saa paremmin oksat pyöreään muotoon.  Mukavaa syksyä!

Makramee amppeli

Kuva
Makrameeta ja keramiikkaa Pitkästä aikaa blogin pariin. Monta kurssia on tältä keväältä peruttu, joihin olin innolla ilmoittautunut käsitöitä tekemään. Se ehkä osaltaan on vienyt intoa päivittää tännekään mitään. Sysäyksen kirjoittamiseen antoi viesti, jossa eräs opettaja pyysi lupaa käyttää ohjeitani. Olin todella iloinen, että makramee ohjeeni koettiin niin selkeiksi, että hän oli halukas käyttämään niitä opetuksessaan. Mutta sitten tämänkertaiseen työhön. Yhdelle keramiikkakurssille ehdin keväällä onnistua, ennen korona pandemian tuloa. Kuvan amppelin kuppi on tehty ko. kurssilla. Amppelin kuppiosa on tehty kipsimuottiin painelemalla savi pieninä palasina ja silottelemalla se tiiviisti muottiin. Saven annetaan kuivua muotissa ns. nahkakuivaksi eli sen verran, että sen saa irroteltua muotista ehjänä. Kurssilla aika on rajattu, joten vähän jouduin kuppia kuivattelemaan hiustenkuivaajalla, että sain sen irroitettua.   Ensin kuppi raaka poltettiin kertaalle

Kukkakurssilla Viherlandiassa

Kuva
Jouluinen kukka-asetelma Olen aina pitänyt kukista ja tottakai niitä saatava jouluksi kotia koristamaan. Silmiini osui Jyväskylän Viheraldiassa järjestetty työpaja, jossa tehtiin sienitekniikalla jouluinen asetelma. Kaikkineen työpaja kesti 1,5 tuntia ja siinä ehti hyvin tehdä yhden asetelman. Kun menin kurssiluokkaan siellä odottivat jo työvälineet pöydällä valmiina ja tarjoilla oli pientä iltapalaakin. Muistiinapanovälineiden lisäksi työvälineiksi riittivät terävä veitsi ja sekatöörit (nuo kuvan punakahvaiset "sakset").  Alkuun opettaja neuvoi perusasioita ja näytti mallia noin vartin verran. Alla kuvassa opettajan malliksi tekemiä asetelmia. Matala pitkä malli sopii mainiosti esimerkiksi kahvipöytään. Sen yli on helppo seurustella vastapäätä istuvien ihmisten kanssa ilman, että täytyy kurkkia kukkien välistä:) Itse päädyin kuitenkin tekemään korkeampaa asetelmaa. Opettajan tekemät malliasetelmat.  Tarvikkeiksi oli kukkia tarjoilla monenlaista. Li

Joulukuusenkoristeita

Kuva
DAS -massa kokeilut Näin jouluksi olisi vaikka mitä kivaa askarreltavaa. Ei millään meinaa osata päättää, mistä aloittaisi ja mitä jättäisi seuraaviin jouluihin. Yhdeksi tämän joulun askarteluksi valikoitui kokeiluun DAS -massa. En ole ko. massaa ennen käyttänyt, joten tässä ihan ensimmäiset näytteet, mitä massasta saa aikaan. Kokeilemaan minua houkutteli massan helppo saatavuus (lähimarketista), hinta ja se, että massa kuivuu huoneilmassa ilman uunia. Päätin aloittaa kokeiluni 500 g paketista ja valkoisella massalla. Massaa löytyy myöskin terrakotan värisenä. Lähimarketissa tuo puolen kilon pakkaus maksoi 3,95 €. Netistä vinkkejä etsiessäni törmäsin juttuun, että massa kuivuu kohtuu nopeasti käsitellessä, joten otin alkuun paketista noin yhden kolmasosan käsittelyyn ja pakkasin muut huolellisesti ilmatiiviiseen pussiin takaisin.  Kaulin massan ihan ohueksi levyksi ja otin siitä piparkakkumuoteilla sopivia kuvioita. Kolmasosasta taikinaa tuli kuvan leivinpaper

Jouluvalmisteluja

Kuva
Maustekakkua jouluksi Jouluaskartelujen lisäksi tykkään leipoa jouluksi herkkuja. Kuvassa maustekakku, jonka tein jo jokin aika sitten pakkaseen tekeytymään. Liekö pohjoisen murretta tai mitä, mutta opin lapsena kutsumaan näitä kuivakakkuja leikkelekakuiksi. Minusta täysin loogista, leikkeitähän siitä otetaan, siis palasia. Suurin osa tuttavistani pyörittelee kuitenkin silmiään, kun puhun leikkelekakuista. Mutta se niistä murteista.  Pohjareseptin ja ohjeen tähän kakkuun löysin Annin uunissa blogista. En ole koskaan ollut niin kovin orjallinen noudattamaan mitään reseptejä, joten tätäkin muuntelin jonkun verran. Mausteeksi laitoin mm. piparkakkumaustetta neilikan sijaan ja lisäsin taikinaan kaksi paketillista hedelmämixiä. Tykkään, että nuo hedelmät ovat pienempinä palasina, ne sekoittuva tasaisemmin taikinaan kuin esim. kokonaiset koristekirsikat. Kakkuvuoan voitelen juoksevalla margariinilla, jos sitä sattuu löytymään ja ellei vähän pehmen

Mehiläisvahamaalausta eli encaustic art

Kuva
Mehiläisvahamaalausta Eilinen päivä meni nopeasti Jyväskylän kansalaisopistolla mehiläisvahamaalauskurssilla. Kurssia piti Heli Pietarinen, jonka töitä löytyy  Loikkivat Sammakot  yrityksen sivuilta. Ko. yrityksen kautta saa myös tilattua tarvikkeita, joita kuvassa näkyy. Kuvassa on esille ne perustarvikkeet, mitä työhön tarvitaan. Aloituspaketissa on ihan tähän tarkoitukseen tehty silitysrauta. Tavallisella raudalla työ ei oikein onnistu, kun se kuumenee liikaa. Lisäksi tarvitaan vahapintaista, käsiteltyä paperia. Tavalliseen paperiin väri imeytyy heti, eikä sitä voi työstää silitysraudalla. Lisäksi tietysti erilaisia mehiläisvaha värejä sekä väritöntä vahaa. Värittömällä vahalla saa mm. puhdistettua rautaa muista väreistä. Toisessa kuvan paketissa on sähköllä lämpiävä kynä, johon voi vaihtaa erilaisia teriä, jolla vahaa voi työstää. Vaihtoteriä kuvan oikeassa reunassa.  Aloitimme kurssin harjoittelemalla silitysraudan käyttöä. Silitysraudan saa aina välillä puhdistet