Pisankaa pääsiäiseksi

Pisanka munien maalausta



Joitakin vuosia sitten kokeilin ensimmäisen kerran Pisanka munien maalaamista Sveta Peuran kurssilla ja ihastuin hommaan. Svetan kurssi oli unohtumaton elämys hänen kertoessaan Pisanka munien historiasta sekä hengellisestäkin merkityksestä, mikä osalle ihmisiä munien maalaamisella on. Lisäksi väreillä ja kuvioilla sekä symboleilla on erilaisia merkityksiä. Pisanka munien maalaaminen on lähtöisin Ukrainasta ja omat perinteensä munien koristelulla on sekä kristityillä että ortodokseilla.


Muniksi valitaan leimaamattomia munia, sillä leima saattaa jäädä näkyviin, kun muna kastetaan väriliemeen. Maalaamiseen voi muuten käyttää periaatteessa minkä kokoisia munia tahansa. Omat maalauskokeiluni ovat rajoittuneet tavallisiin kananmuniin sekä hieman isompiin hanhen muniin.  Pisanka kursseilla, joilla itse olen ollut, munat on maalattu täysinä ja tyhjennetty vasta sen jälkeen, kun muna on maalattu. Täysi muna uppoaa väriliemeen paremmin eikä värilientä valu munan sisältä ympäriinsä, kun muna nostetaan väriliemestä. Lisäksi täysi muna on tukevampi käsitellä kuvioita tehdessä kuin valmiiksi tyhjätty muna.

 
Kuviot munaan tehdään sulatetulla mehiläisvahalla. Apuna kuvioiden tekemiseen voidaan käyttää erilaisia työvälineitä esim. kynän päähän pistettyä nuppineulaa, joilla tein muniin pisteitä ja noita pisaran muotoisia kuvioita. Mustassa hanhenmunassa näkyvät sydämet on kuvioitu puolestaan sulalla. Muihin kuvioihin on käytetty kistkaa, pientä erikoistyövälinettä, jossa oleva kuppi täytetään sulalla mehiläisvahaa. Muuten mehiläisvahan saa helposti sulatettua tuikkukynttilän päälle lusikasta tehdyssä kupissa. 


Kuviot siis tehdään sulalla mehiläisvahalla ja "käänteisessä järjestyksessä". Eli jos haluat valkoisia kuvioita, ensin munankuoresta peitetään sulalla mehiäisvahalla kuvioimalla ne kohdat, jotka halutaan jättää valkoiseksi. Sen jälkeen muna kastetaan seuraavaksi vaaleimpaan väriliemeen ja peitetään ne kohdat, jotka halutaa kuvioida ko. värillä. Tummin kuviointi tehdään viimeisenä, koska tumma väri peittää muun alleen eikä sen päälle enää saa vaalempaa väriä. Esim. kuvan musta-pinki hanhenmuna on ensin kastettu pinkkiin väriliemeen ja sen jälkeen munan pintaan on peitetty mehiäisvahalla pinkille jäävät kohdat (kuviot). Sen jälkeen muna on kastettu mustaan väriliemeen. 

Kun munan kuviointi on valmis se kastellaan sulaan parafiniin, josta saadaan väriin kiilto. Kun munan päällä oleva parafiini on kuivunut, porataan munaan pieni reikä, josta muna tyhjennetään  pumpun avulla ja huuhdelleen puhtaalla vedellä. Lopuksi munat laitetaan uuniin, jossa mehiläisvaha ja parafiini sulavat pois. Helpointa munia on kuljetella ja säilyttää munakennossa. Lisää juttua Pisanka munien maalauksesta kesällä, jos suunnitelmani toteutuvat ja pääsen pitkästä aikaa Pisanka kurssille. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makramee näpertelyä

Makramee avaimenperät

Makramee kurssilla osa 2