Makramee näpertelyä

Lisää avaimenperiä



Taas on kokemuksen kautta saatu oppia, mitä ei kannata tehdä. Tein jo aikaisemmin avaimenperiä makramee tekniikalla. Niistä sitten valkoisella mopparilla tehdyn laitoin auton avaimeen. Oikein oli kaunis siihen asti, kunnes auto ja avain makramee solmuineen kävi huollossa. Sieltähän se avaimenperä sitten tupsahti takaisin epämäärisen harmaan rasvan kirjavana. eip äollut minulla tullut mieleen, ettei vaalea naru ole tuohon ehkä käytännöllisin mahdollinen. 

No ei hätää. Naru ei onneksi maksa timanttia ja uusia avaimenperiä syntyy kohtuullisen helposti. Niinpä leikkelin nuhraantuneen avaimenperän roskiin ja päätin tehdä seuraavat avaimenperät vähän tummemmista sävyistä. 

Ensimmäiseksi tein uuden avaimenperän autoon kokonaan mustasta Moppari kierrenarusta.  Avaimenperä on tehty kokonaan kierteisellä tasosolmuilla. Todella helppo ja nopea tehdä ja jotenkin olen mieltynyt noihin kierteisiin. Ensin kaksi noin 100 cm pitkää moppari kierrelanka narua kiinni  puolivälistä avaimenperään leivonpää solmuilla. 


Tasosolmu tehdään seuraavalla tavalla.  Vaihe 1 (kuva yllä): Kaksi keskimmäistä narua, joiden ympärille solmut tehdään pysyvät koko ajan paikallaan. Ensin laitetaan vasemmanpuoleisin naru lenkille vasemmalle ja narun loppu "häntä" suoraan oikealle tukinarujen yli. Tällöin tukinaruista ja langasta muodostuu numero 4 näköinen kuvio. 


Vaihe 2  (kuva yllä): Sen jälkeen oikeanpuoleisin naru vedetään nelosen muodostaneen narun ympäri ja pujotetaan kahden tukinarun alta ja nelosen silmukasta takaisin päällipuolelle. Ja sitten vaan kiristys.
Homma jatkuu samalla tavalla toistamalla vaiheita 1 ja 2.  Kuinka pitkän avaimenperästä haluaa tehdä onkin sitten makuasia. 

Kun tasosolmua tehdään koko ajan samaan suuntaan kiertyy solmuketju pikkuhiljaa akselinsa ympäri. Jos nelosen tekee vaiheessa 1 oikealle päin (peilikuvana) myös kierre kääntyy toiseen suuntaan. Mopparilanka hapsuttuu helposti, joten päätin tehdä kaikkiin näihin avaimenperiin hapsut päähän. 

Seuraavaksi tein sulka-avaimenperän. 


Siinäkin on keskellä kaksi tukinarua, joiden ympärille työ tehdään. Itse leikkasin tukilangat ja sen ympärille solmittavat langat vähän turhankin pitkäksi.Tukilanka oli noin 60 cm ja se taitetaan kahtia keskeltä ja solmitaan leivonpääsolmulla avainrenkaaseen. Muut langat leikkasin noin 35-40 cm pitkiksi.  Jokainen "sulkapari" muodostuu kahdesta narusta, jotka pujotetaan toistensa lomaan. Ensin toinen naru lenkille ja tukilankojen alle. Sen jälkeen toinen lenkillä oleva naru tukilankojen päälle ja kummankin langan päät toisen langan silmukasta läpi ja kiristys. 




        

Sen jälkeen seuraavat langat vaan tiukasti edellisiin solmuihin kiinni ettei "sulkalankojen" väliin jää rakoja. Itse pujotin aina langan lenkit vuoronperään vasemmalta ja oikealta tukilankojen alta. Silloin silmukat sulan ruodon viereen tulevat vuoronperään oikealle ja vasemmalle puolelle päällepäin, niinkuin kuvassa näkyy. Kun sulassa on haluttu pituus,  kammataan mopparilanka, pörrötetään hapsuille ja leikataan haluttuun muottoon. Onko tässä avaimenperässä muoto sitten sulka vai lehti jää katsojan päätettäväksi. Tässä avaimenperässä ehkä hankalin osuus oli tuo muottoon leikkaaminen, että sen saa tehtyä symmetrisesti ja siististi. 



Kirjava solmuavaimenperä

Solmut ja kuviot näkyvät kuitenkin vaaleassa narussa niin paljon paremmin kuin mustassa, että päätin kokeilla pari kirjavaakin versiota.  Tähän leikkasin pari noi 80 cm pitkää narua toisen mustan ja toisen valkoisen. Ja samaan tapaan leivonpääsolmulla kiinni avainrenkaaseen kuten aiemminkin. 

      

Solmiminen etenee tässä vasemmalta oikealle. kerros alkaa aina vasemmanpuolimmaisella narulla. Se otetaan ja laitetaan kahteen kertaan kierteelle (solmulle) viereisen narun ympäri kuvassa näkyvällä tavalla ja kiristetään solmu tiukalle. Sen jälkeen jatketaan solmujen tekoa samalla narulla seuraavan oikella puolella olevan narun ympäri. 



Kun ensimmäinen naru on solmittu vasemmalta oikealle kaikkien muiden narujen ympäri aloitetaan uusi kerros taas vasemmalta. Naruja voi aloituksessa järjestellä mielensä mukaan toiseenkin järjestykseen. Esim. joka toinen valkoinen ja joka toinen musta. Minä aloitin siten, että mustat olivat vasemmalla ja valkoiset oikealla. Näkyviin jäävä kerros tulee aina sillä värillä, jolla solmut teet. Minä tein tähän työhön aina kaksi mustalla ja sen jälkeen kaksi valkoisella. Työ tuntui "kallistuvan" tai "vinoutuvan" aika helposti oikealle, joten välillä oijoin ja venyttelin työtä suoraksi. Tähän perään tein vielä mustalla solmun muiden kolmen narun ympäri ennenkuin hapsutin pään. 




Munkinnyöri

Viimeisempänä malliksi munkinnyöri, jonka aikaisemmin jo tein yksivärisellä valkoisella.

Munkinnyöriin leikkasin kaksi noi 80 cm pitkää narua. Toisen valkoisen ja toisen mustan. Ensimmäisenssä kerroksessa musta naru on pujotettu avaimenperän läpi. ja Valkoinen laitettu sen päälle ristiin avaimenperän ulkopuolelle. Kaikki kerrokset on tehty toistaen vaiheita 1-4. 
Vaihe 1: Aseta itseesi päin (alaspäin) oleva naru lenkille vasemmalla olevan narun päälle siten, että narun pää osoittaa ylöspäin.  


Vaihe 2: Nosta vasemmalla oleva (musta) naru valkoisten ylöspäin osoittavien narujen päälle. 


Vaihe 3: Nosta alunperin suoraan ylöspäin ollut valkoinen naru lenkille mustien narujen päälle oikealle. 


Vaihe 4: Pujota vasemmalla ollut mustan narun pää valkoisen lenkin läpi. Siis ensimmäisen lenkin läpi, jonka olet tehnyt vaiheessa 1.


 Sen jälkeen kiristä narut tiukalle vetämällä kaikista narunpäistä tasaisesti eri suuntiin. Lopputuloksena on allaolevassa kuvassa näkyvä kerros mustaa ja valkoista. 



Sen jälkeen toistetaan vaiheita 1-4 niin kauan, että avaimenperästä tulee halutun mittainen. Tässäkin munkinnyöri työssä, kuten aiemmissakin malleissa, kannattaa solmut ja kerrokset tiivistää napakasti toisiaan vastaan. Munkin nyörin voi tietysti tehdä neljästäkin erivärisestä narustaa. Tällöin ne kaikki vaan pitää aluksi kiinnittää avainrenkaaseen. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makramee avaimenperät

Makramee kurssilla osa 2