Sulatuslasi kuppeja

Sulatuslasi astioita 


Sulatuslasi taipuu moneen, myös astioiksi ja tarjoilukulhoiksi. Työ tehdään ensin tasoon. Alla olevan kukkalautasen pohjana toimii "harppileikkurilla" leikattu yhtenäinen kirkas pyöreä lasi. Sen päälle on sitten leikattu lasista koristepalaset ja ripoteltu lasirouhetta. Palaset olen kiinnittänyt paikalleen pienillä mehiläisvaha paloilla, jotka sulatuksessa häviät. 

 

Kun tasoon tehty työ on sulatettu ensin yhteen kertaan, se laitetaan uuniin vielä uudelleen muotin päälle. Toisessa sulatuksessa sitten saadaan haluttu muoto muotin kanssa. Kuvan lautaseen olen käyttänyt kahta erilaista sinistä lasia, keskusta on valkoista opaalia lasia (ei näy läpi) sekä valkoista lasimurskaa. Lasimurskaa olen tehnyt ylijäämäpaloista mosaiikkisaksilla. Palasia leikatessa on syytä olla suojalasit päällä eikä ruokaa lähellä, minkä kautta lasimurska voisi päätyä suuhun:) Lasimurskaa tuntuu helposti leviävän kaikialle muuallekin, kuin siihen kippoon mihin palasten oli tarkoitus päätyä. Keskustaan on vielä ripoteltu sinistä lasia, jonka ostin valmiina, liki jauhemaisena (Frittejä). Kokemukseta olen oppinut, että jauhetta pitää uskaltaa laittaa reilusti, Muuten se häviää sulatuksen aikana helposti näkyvistä. 



Sininen ristikkoastia on tehty leikkaamalla ensin yhtenäinen lasi tasakokoisiin "tankoihin" tai "soiroihin". Työssä on parasta olla viivotin apuna, jota vasten on helppo leikata suoraan. Sulatuslasin kanssa ei onneksi ole niin vaarallista, vaikka joku palasista leikkauksen aikana menisikin poikki. Sulatuksessa ne sitten sulavat uudelleen yhteen.


Tämä ristikkokulhokin on ensin sulatettu tasossa palaset toisiinsa kiinni. Liimasin lasit toisiinsa kiinni lasiliimalla ennen sulatusta, että ne pysyvät muodossa. Sen jälkeen, kun lasi on sulatettu kertaalleen tasoon, saadaan toisessa sulatuksessa muotin päällä työlle haluttu muoto. Nämä astiat ovat syvyydeltään lähinnä syvän ruokalautasen kokoa. Tällaisen ristikkoastian leikkaamiseen ja sommitteluun ei kauaa aikaa kulu. Nämäkin sulatuslasit ovat Bullseye sulatuslasia. eri lasti, kun käyttäytyvät sulatuksessa eri tavoin, niin varmin tapa saada työ ehjänä ulos uunista, on käyttää yhtä lasilaatua. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makramee näpertelyä

Makramee avaimenperät

Makramee kurssilla osa 2