Hullun hauska huivi

Röyhelöitä

 
Joitakin vuosia sitten joka paikka pursusi röyhelöhuivin kuvia. Kaikki vakuuttelivat miten helppoa ja nopeaa huivin tekeminen on. Siispä lankoja hankkimaan.  Ihastuin Pierre Cavallon vihreään "nyppyläiseen" lankaan ja varmuuden vuoksi ostin sitä useamman kerän, kun en osannut etukäteen arvioida langan menekkiä.  


Kerällä lanka näyttää aika paksulta eikä siitä oikein saa käsitystä siitä, miltä lanka todellisuudessa näyttää. Lankaa pitääkin "avata", että saa näkyviin silmukat, jotka puikoille pujotetaan ja jotka neulotaan. 


Vyyhden sisäpuolelta löytyi ohje oikein kuvien kanssa, mutta useamman tunnin ja monen kokeilun jälkeenkään neulomus (tai sen alku) ei näyttänyt sinne päinkään siltä kuin valmiiden huivien kuvat, joita netissä olin ihastellut. Epätoivo alkoi jo hiipiä puseroon ja lanka ja puikot jäivät nurkkaan useammaksi viikoksi. Ohjeessa sanotaan, että ottaa kuusi silmukkaa, mutta itse otin enemmän, kun halusin huivista paksumman ja pörröisemmän. 


Sitten onnistuin löytämään Youtubesta ohjeen, jota kelasin edes takaisin ja lopulta hoksasin miten homma etenee. Olin jo alunperinkin tehnyt ihan oikein, mutten ollut vaan malttanut jatkaa neulomista tarpeeksi pitkälle. Kyllähän se huivi alkoi sitten rullalle kiertyä, kun malttoi vaan tarpeeksi pitkälle jatkaa. Yhdestä kerästä tuli minusta vähän turhan lyhyt huivi ja vauhtiin päästyäni neuloin toisenkin kerän samaan huiviin. Valmis huivi on noin 2 metriä pitkä.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makramee näpertelyä

Makramee avaimenperät

Makramee kurssilla osa 2